torstai 22. marraskuuta 2012

Liza Marklund: Panttivanki

     Panttivanki, Liza Marklundin kirjoittama dekkari, joka julkaistiin vuonna 2011. Se on Otavan kustantama ja Päivi Kivelän ja Kari Kosken suomentama.

     Tarina sijoittuu Tukholmaan, kuten yleensäkin Marklundin kirjojen tarinat. Tämä kirja on Marklundin uusin teos kuuluisasta Annika Bengtzon-sarjasta, joka kertoo ruotsalaisesta toimittajasta, Annika Bengtzonista,joka on naimisissa Thomas-nimisen miehen kanssa ja heillä on kaksi lasta. Tällä kertaa eletään marraskuun loppua ja Thomas ja hänen kolleegansa kidnapataan heidän ollessaan työreissulla Afrikassa, Kenian ja Somalian rajalla. Samaan aikaan Tukholmassa pienten lasten äitejä on murhattu ja syyllistä ei tiedetä. Kidnappaajat vaativat Annikalta älyttömiä lunnasvaatimuksia ja lunnaiden summasta neuvoteltiin monta päivää, jonka aikana osa Thomasin kolleegoista teloitettiin. Lopulta sieppaajat ja Annika pääsivät summasta yhteisymmärrykseen, ja Annika lähti Afrikkaan toimittamaan rahat Thomasin sieppaajille. Tukholman sarjamurhaaja saadaan kiinni ja Annika palaa kotiin miehensä kanssa, joka oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa sieppauksen jälkeen, lukuunottamatta sitä, että kidnappaajat katkaisivat Thomasin toisen käden.

     Liza Marklund (oikealta nimeltään Elisabeth Marklund), syntyi vuonna 1962 Pålmarkin kylässä Ruotsissa. Marklund on kirjoittanut lukuisia dekkareita, kaksi romaania ja yhden tietokirjan. Hänen kirjojaan on käännetty kolmellekymmenelle eri kielelle. Marklund kirjoittaa myös kolumneja lehtiin. Lisäksi kaikista Marklundin kirjoittamista Annika Bengtzon-kirjasarjan dekkareista on tehty elokuva, lukuunottamatta uusinta.

     Lukukokemuksena kirja on ihan mukava lukea, kaikkine tapahtumineen ja juonenkäänteineen. Se on tyypillinen dekkari, jossa on paljon draamaa ja odottamattomia käänteitä tarinassa. Aiemmin olen lukenut Marklundin teoksista Postikorttimurhat (2010), jonka Marklund kirjoitti yhdessä amerikkalaisen dekkarikirjailijan, James Pattersonin kanssa. Liza Marklundin kirjat ovat helppolukuisia, jännittäviä ja niiden juonta on mielenkiintoista seurata. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka tykkäävät lukea dekkareita.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Parkour

     Parkour on Ranskassa 1980-luvulla kehitetty liikuntalaji. Siinä pyritään liikkumaan mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti paikasta toiseen. Parkourissa pyritään innovatiiviseen ja katkeamattomaan sulavaan liikkeeseen. Pariisin esikaupungeissa päivänvalon nähneen liikuntatavan isinä pidetään David Belleä ja Sébastien Foucania. Olennaista lajissa on niin sulava siirtyminen kuin suinkin mahdollista. Parkouraaja (traceur) voi liikkumisessaan hyödyntää esteitä ja käyttää vaikkapa kaiteita, kattoja ja parvekkeita "ponnahduslautoinaan". Parkour on kaupunkilaisen harrastuksen maineessa, mutta yhtä hyvin sitä voi soveltaa vaikka metsässä.
     Dan Edwardesin kirjasta Parkourin käsikirja saa tietoa parkourin hypyistä, liikkeistä ja muuta yleistä tietoa. Kirja on tarkoitettu kaikille parkourin harrastajille tai muuten vain lajista kiinnostuneille. Se opettaa askel askeleelta, havainnollisesti ja turvallisesti parkouria. Parkourin käsikirja on Suomen Parkour ry:n suomentama ja suosittelema.
     Itse parkourin harrastaminen on yleensä erittäin vapaamuotoista. Tämän vapaamuotoisuuden aiheuttamien sekaannusten ja kiistojen seurauksena yksi suurimmista yhteisöistä, Urban FreeFlow, sanoi itsensä irti parkourista ja loi freestyle parkourin (FRPK), jota joskus kutsutaan free runningiksi. Parkourista eroten FRPK:ssa ei korosteta etenemistä, vaan itsensä ilmaisemista vuorovaikuttamalla ympäristönsä kanssa.  Parkourin yleistymiseen ovat vaikuttaneet suuresti internetissä nopeasti leviävät videot sekä useat lajista tehdyt televisio-dokumentit. Media on kuitenkin saanut aikaan myös vääriä käsityksiä parkourista, ja monelle onkin jäänyt mielikuva, että laji olisi pelkkää katolta toiselle hyppimistä ja muita hurjia liikkeitä. Parkouraajat joutuvat ajoittain hankaliin tilanteisiin, kun lajista tietämättömät luulevat heitä vandaaleiksi. Erityisesti aiemmin tämä on ollut ongelma, jota lajin tunnetummaksi tuleminen on hieman lieventänyt. Tavoitteena ei ole rikkoa mitään eikä häiritä ketään, ja parkouraajat ymmärtävät yleensä pysyä poissa yksityisalueilta.
     Vault tarkoittaa jonkin esteen ylittämistä esteestä kiinni ottamalla. Erilaisia vaulteja on kymmeniä, ja jotkut erityisesti lajia aloitellessaan keskittyvätkin nimenomaan vaultien avulla liikkumiseen. Erilaisten vaultien saama suuri painotus nimistössä kuvaa kuitenkin huonosti parkouria itseään: vähintään yhtä tärkeässä osassa ovat säästellen termitetyt juokseminen, kiipeäminen, tarkkuutta vaativa hyppiminen ja laskeutumistekniikat. Muita yleisesti käytettyjä termejä ovat esimerkiksi roll (tai pk roll), joka tarkoittaa vauhdikkaan laskeutumisen jälkeen tai ahtaasta paikasta tunkeutumiseksi selän kautta tehtävää pyörähdystä, joka muistuttaa monien taistelulajien etu-ukemia. Pudottautumisiin viitataan usein sanalla drop tai droppi. Olennaisempaa toki olisi keskittyä laskeutumiseen kuin tiputtautumiseen. Tarkkuutta vaativista hypyistä puhutaan useimmiten nimellä precision (jump). Jos taas hypätään seinälle roikkumaan käsien ja jalkojen varaan, termi on cat leap. Liikkeiden nimistö on alati laajeneva ja muuttuva kokonaisuus, joten ajantasaisimman kuvan siitä saa vierailemalla eri parkour-yhteisöjen verkkosivuilla.

Lähteet: Wikipedia ja Dan Edwardesin kirjoittama Parkourin käsikirja